| |
Virtuaalikylä Harhalampi sijaitsee rauhallisella maaseudulla, mutta kuitenkin vain kymmenen minuutin ajomatkan päässä lähimmästä kaupungista. Loistavat kulkuyhteydet tarjoavat jokaiselle mahdollisuuden vierailla kylän talleilla, vaikka he eivät omaa kulkuneuvoa omistaisikaan. Harhalammen lähettyvillä on rykelmä samantapaisia pikkukyliä, joista Harhalampi on toisiksi suurin. Suurin kylä on aivan Harhalammen vieressä sijaitseva Viirinkoski, josta löytyy suuri kauppa ja suhteellisen kattava hevostavaraliike. Harhalammen kyläpalvelut ovat todella hyvät verrattuna kylän pieneen kokoon. Kylässä on kauppa, posti, pankki ja Koskikrouvi-niminen kahvila/baari, jossa kylän asukkaat tapaavat toisiaan. Harhalammen kylässä on paljon metsää, jotka ovatkin suuri tulonlähde kylälle. Melkein joka vuosi hakkaamme yhden metsikön, mistä saamme rahaa toiminnan ja peruspalveluiden ylläpitämiseen. Kylän metsät ovat pääosin mänty- ja sekametsiä. Toinen suuri tulonlähde on maatalous. Peltoja on myös paljon, ja niissä viljellään pääasiassa hevosten ruuaksi sopivaa heinää ja kauraa. Kylästä löytyy myös kaksi vesistöä, Harhajärvi ja Harhalampi. Harhajärvi on nimensä mukaan suurehko järvi. Siitä lähtee yksi iso laskujoki, mutta vettä järveen tuovat lukemattomat pienet purot. Harhajärven länsipuolella on myös kaksi keskikokoista saarta, joissa on kummassakin laavu ja muutama mökki lomalaisia varten. Kesäisin saarille pääsee vain veneellä, mutta talvisin sinne pääsee helposti jäätä pitkin. Harhalampi on pieni tunturipuroista vetensä saava lampi. Se on suosittu uimapaikka, mutta myös suojelukohde. Sen veden laadusta pidetään erityisen hyvää huolta. Harhajärven laskujoki on pitkä ja laskee aina mereen saakka. Kylässä sen voi ylittää kolmea siltaa pitkin. Jokea hyödynnetään monin tavoin, joista esimerkkeinä voimalaitos, josta kyläläiset saavat energiansa, ja kalastus. Joessa on myös monia todella upeita koskia ja yksi pieni pato. Kylän tiet ovat kaikki sorateitä, jotka pidetään kuitenkin loistavassa kunnossa jokaisena vuodenaikana. Kylässä on mahtava maastorata, joka on noin 10 kilometriä pitkä. Kaikki esteet on mahdollista kiertää. Radalla ja tiellä on varoituskylttejä lähellä paikkoja, jossa ne risteävät ja niissä kohdissa täytyy aina olla erityisen varovainen. Harhalampi on rakentanut myös vuonna 2006 itselleen oman suuren maneesin ja kentän, joiden sijaintia ei ole kuitenkaan merkitty erityisesti karttaan. Näissä paikoissa se järjestää omat kilpailunsa, eikä joudu enää lainaamaan kyläläisten tiloja. Myös kyläläiset saavat käyttää maneesia ja kenttää. Tontteja kylässä on yhteensä 15, joista kymmenen ovat hieman isompia kuin viisi muuta. Kaikilla tonteilla on pieni kaistale metsää. Jokainen kyläläinen saa rakentaa tonteilleen mitä haluaa. Kuvia Harhalammesta voit katsella Kuvat-sivulla. Kyläläiset voivat myös halutessaan käyttää kuvia omilla sivuillaan, asianmukaisten tekijänoikeusmerkintöjen kera. |
|