ETUSIVU     ESITTELY     HEVOSET     JALOSTUS     MUUTA

    Ikääntyminen

Hevostemme ikääntyminen on melko yksinkertainen. Olen miettinyt tämän mahdollisimman yksinkertaisesti, jotta ikä olisi mahdollisimman helposti laskettavissa suoraa syntymäkuukauden ja vuoden mukaan. Hevoset vanhenevat yhden vuoden yhdessä IRL-kuukaudessa, eli jos hevonen syntyy 1.1.08, se täyttää kolme vuotta 1.4.08. Tammojen kantoaika on 3 viikkoa, suhteutettuna 11 IRL-kuukauteen. Näin kaikki on mahdollisimman realistista ja hevoset eivät elä ikuisesti.
Tamma voidaan astuttaa ensimmäisen kerran vasta sinä päivänä kun se täyttää kolme vuotta ja varsa siis syntyy siitä kolmen viikon kuluttua, eli tamma täyttää pian neljä. Varsaa aletaan kouluttaa hiukan ennen kolmivuotissyntympäiväänsä (ravihevosia toki aiemmin), jolloin myös tammoja on hiukan käsitelty ja ne ymmärtävät perusasiat ennen ensimmäistä mahdollista varsomistaan. Hevosillamme aletaan kilpailemaan vasta nelivuotiaina (ravihevosilla aiemmin) ja siitokseen niitä aletaan käyttää aikaisintaan kymmenvuotiaina (mikäli niillä on tarpeeksi näyttöä kilpailuista). Eläkkeelle hevoset jäävät 20-vuotiaina, tai silloin kun siltä näyttää. Hevosta voidaan kuitenkin elääkkeelle jäännin jälkeenkin käyttää jalostuksessa, mikäli se on voinniltaan sen edellyttämässä kunnossa.


ulkoasun © Eveliina K.   kuvan © Eveliina K.   Älä kopioi!