p e r u s t i e d o t
nimi - Cornflower's Keena
rotu - vuonohevonen
sukupuoli - tamma
syntynyt - 05.11.2007 (5v)
väri - ruunihallakko
säkäkorkeus - 146cm

koulupainotteinen

omistaja - Johku
kasvattaja - Ruiskukka, Lilja

l u o n n e
Keena oli ns. "heräteostos", vaikka olen aina vannonut etten kyseisen kasvattajan hevosia talliini tunnetun suvun takia huoli. Keenan suvusta ei yllättäen kuitenkaan löytynyt niitä monta kertaa nähtyjä oreja ja tammoja, joten ajattelin sen sitten itselleni ostaa tulevaisuuden kisaponiksi sekä myöhemmin siitostammaksi.
Keena sulatti sydämeni ihan heti, eihän tällaisesta pienestä sählääjästä voi olla pitämättä! Keenan lempipuuhaa on harjatessa pyöriä ympyrää, nyppiä suuunsa kaikki mihin se ylettyy ja tietenkin yrittää repiä hoitajan takin vetoketjuja irti. Tällä Keena vain osoittaa olevansa aina mukana kaikessa, pahalla se ei koskaan pure eikä potkaise.
Rastastettaessa Keena on notkeutensa puolesta ehdottomasti enemmän kouluratsu. Siltä sujuu niin laukannostot, vaihdot, pohkeenväistöt, avot ja sulut, kuin hienoimmalta puoliveriseltä. Esteitäkin se toki hyppää mielellään, mutta radalla sillä on usein liian kiire, jotta se ehtisi keskittyä tehtäviin ja edetä rauhassa. Maastoretkillä Keena on ehdoton ykkönen. Se rakastaa aivan valtavasti tasaista köpöttämistä poluilla ja metsäteillä, maastoilu on selkeästi mukavaa vaihtelua sille ainaiseen kentällä pyörimiseen. Keenalla voi huoletta kuka tahansa lähteä maastoon, se ei varmasti ryöstä eikä pukittele.
Eläinlääkäri on Keenan mielestä varsin kammottava otus, se ei kertakaikkiaan voi ymmärtää minkätakia maailmassa on ihmisiä jotka haluavat vain piikittää ja ronkkia suuta. Siksi Keena saattaakin lääkärille olla vähän kiukkuinen, varsinkin, jos se on joutunut kiinnisidottuna odottamaan toimenpidettä liian pitkään.
Kengitys sujuu ihan mukavasti, mutta Keenasta on silti varsin huvittavaa välillä lepuuttaa jalkaansa koko painollaan kengittäjän sylissä, tai takajalan väsyessä istahtaa hetkeksi.
s u k u s e l v i t y s
Keenan isänä on hieno Harlequin VDM, jota on varsinkin koulukentillä nähty paljon.
Emä, Cornflower's Liljekonvall on upea VIR MVA Ch., YLA2 ja VVJ II- palkittu tamma, joka on upein tuloksia kilpaillut niin valjakkoa, esteitä kuin kouluakin.
k u v a g a l l e r i a
     
j ä l k e l ä i s e t
02.05.08 t. Minneverdig Fjell - i. Luftdrak
k i l p a i l u k a l e n t e r i
KOULURATSASTUS
03.04.08 kouluratsastus HE C
03.04.08 kouluratsastus HE B
18.04.08 kouluratsastus HE C
18.04.08 kouluratsastus HE B
19.04.08 kouluratsastus HE C
19.04.08 kouluratsastus HE B
24.04.08 KRJ-kouluratsastus HE C
24.04.08 KRJ-kouluratsastus HE A
24.04.08 KRJ-kouluratsastus HE C
24.04.08 KRJ-kouluratsastus HE B
25.04.07 KRJ-kouluratsastus HE B
25.04.08 KRJ-kouluratsastus HE A
30.04.08 KRJ-kouluratsastus HE C
30.04.08 KRJ-kouluratsastus KN
30.04.08 KRJ-kouluratsastus HE B
30.08.08 KRJ-kouluratsastus HE A
ESTERATSASTUS
01.04.08 esteratsastus 60cm
01.04.08 esteratsastus 70-80cm
01.04.08 esteratsastus 80-90cm
01.04.08 esteratsastus 70cm
01.04.08 esteratsastus 90cm

29.04.08 ERJ-esteratsastus 60cm
29.04.08 ERJ-esteratsastus 80cm
30.04.08 ERJ-esteratsastus 80cm
30.04.08 ERJ-esteratsastus 90cm

NÄYTTELYT
13.04.08 NJ-näyttelyt

ulkoasu © riikka
kuva © Christiane Slawik/slawik.com